Imperiumi heikkenee

150 vuoden ajan Rooman keisarikunta vaikutti voittamattomalta, mutta ajanlaskumme toisen vuosisadan puolivälissä alkoi näkyä merkkejä voipumisesta. Suurin osa keisari Marcus Aureliuksen hallituskaudesta kului maahantunkeutujien torjumiseen. Se ärsytti useita roomalaisia, sillä armeijan ylläpitämiseksi oli nostettava veroja. Tilannetta pahensi vuonna 166 jKr. Roomaan levinnyt ruttoepidemia, joka saapui idästä palanneen armeijan mukana ja saattoi koko imperiumin sekasortoon. Ensimmäistä kertaa vuosisatoihin Rooman mahtia alettiin epäillä.

Sekavat ajat ja anarkia

Marcus Aureliuksen kuoltua vuonna 180 tilanne muuttui vielä tukalammaksi. Vuonna 235 syttyi sisällissota. Tämän jälkeen vuosien 235 ja 284 välisenä aikana Roomaa hallitsi yli 20 keisaria, joista suurin osa murhattiin. Aikaa on kutsuttu kuvaavasti anarkiaksi. Sekavia oloja pahensivat rutto ja nälänhätä. Jotkut maaherrat käyttivät sekavia oloja hyväkseen ja anastivat vallan itselleen.

Anarkian aikana Rooman valtakuntaa vainosivat pohjoisessa germaaniheimot ja idässä Persian sassanidit.

Valtakunta jakaantuu

Vuonna 284 Diocletianus huudettiin keisariksi aiemmasta ratsuväenpäällikön asemastaan. Havaittuaan, että imperiumi oli liian suuri hänen hallittavakseen, hän jakoi sen kahtia. Itse hän hallitsi itäistä puoliskoa ja nimitti sotapäällikkönsä Maximianuksen hallitsijakumppaniksi huolehtimaan läntistä puoliskoa. Kumpikin heistä valitsi itselleen apukeisarin. Keisareista itsestään käytettiin nimitystä augustus, apukeisareista puolestaan caesar.

Uusi pääkaupunki

Diocletianus ja Maximianus luopuivat vallasta 305. Heidän apukeisarinsa tulivat uusiksi keisareiksi, jotka ajautuivat valtataisteluun. Lopulta Konstantinus Suuri raivasi tiensä keisariksi. Hän yhdisti keisarikunnan puoliskot, mutta keskittyi itse itäiseen puoleen. Pääkaupunki siirrettiin Byzantioniin Mustanmeren portille. Se nimettiin uudelleen Konstantinopoliksi.

Barbaareja ja bysanttilaisia

Toiselta vuosisadalta lähtien germaaniheimot olivat uhkailleet Imperiumia koillisesta. Roomalaiset pitivät näitä germaaneja barbaareina ja taistelivat sinnikkäästi pitääkseen heidät pois mailtaan. Taisto kävi hankalammaksi vuonna 370, jolloin hunnien sotaisa heimo työntyi Keski-Aasiasta länteen puskien germaaneja edellään aina keisarikunnan sisäosiin asti.

Roomaan hyökätään

Vuonna 395 valtakunta jakaantui lopullisesti itään ja länteen. Itä-Rooma pysyi turvassa, mutta Länsi-Rooma joutui pian barbaarien valtaan. Alarikin johtama länsigoottien sotajoukko hyökkäsi vuonna 401 ja uudelleen 410 roomalaisten kimppuun, josta muodostui henkisesti murskaava isku roomalaisille.

Länsi-Rooma tuho

Länsi-Rooma syöksyi sekasortoon vuonna 455, kun päällikkö Geiserik ja hänen vandaalinsa tunkeutuivat Italiaan. He ryöstelivaät Roomaa 12 päivän ajan. Lopullinen isku Länsi-Roomalle tuli vuonna 476. Tällöin germaanien sotapäällikkö Odovakar syrjäytti viimeisen keisarin, Romulus Augustuksen. Odovakar julisti itsensä kuninkaaksi. Länsi-Rooma herkesi olemasta.

Itä-Rooma

Länsi-Rooman raunioiduttua Itä-Rooma jatkoi olemassaoloaan vielä miltei tuhat vuotta. Sen lait, hallitusmuoto ja armeija sisäsivät monia roomalaisia piirteitä. Itäisestä imperiumista käytettiin nimitystä Bysantti. Sen pääkaupunkina toimi Konstantinopoli, joka oli alkujaan Byzantion.

Bysantti saavutti valtansa huipun 500-luvulla. Keisari Justinianus I:n aikana se oli laajimmillaan. Hänen sotapäällikkönsä Belisarius valloitti Afrikassa vandaalien ja Italiassa itägoottien valtakunnan. Valloitukset jäivät tilapäisiksi. 

Arabit, jotka 600-luvulla kääntyivät islamiuskoon, hyökkäsivät monta kertaa Bysanttiin. Lopulta osmanit valloittivat Bysantin pala palalta, viimeisenä 1453 Konstantinopolin, jota puolustaessaan keisari Konstantinos XI kaatui. Konstantinopoli kukistui ja kaupungin nimeksi tuli Istanbul.